Kelpiepäivä Lahdessa

Olin mukana pennunhakureissulla juhannuksen jälkeen, kun haimme ystävälleni malipennun. Kävin nyt perjantaina katsomassa kuinka paljon penneli oli jo ehtinyt kasvaa.

Kipi ja Ketku

Kentsu tuntui olevan välillä hieman hämillään pennusta - se ei oikein tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua. Tosi kivasti se osasi silti pennun kanssa olla ja sanoi nätisti, jos pentu oli liian tungetteleva. Olisi ehkä saanut sanoa vähän painokkaamminkin, sillä K ei meinannut päästä perskärpäsistään eroon. :) K nimittäin kiinnosti Ketkua tosi paljon, ja kun Ruuti-salukikin on aina osoittanut tosi suurta mielenkiintoa Kentsua kohtaan, niin Kentsun perässä oli koko ajan kaksi sinnikästä seuraajaa.

Black and white. Ruuti ja Kentsu.

Lauantaina matkattiin Lahteen tapaamaan kelpieitä tokoilun merkeissä. Treenien parissa vierähti useampi tunti. Joitain peruuntumisia tuli sairastumisten takia, mutta paikalla oli silti hyvänkokoinen joukko eri kelpieitä. Oli kiva nähdä kaikkia niitä. Mukana menossa olivat seuraavat koirat:

Nuuk (Maiskis Merbau)

Ama (Ahmakulman Amalia)

Pipa (Ahmakulman Bepop) - Pipalla oli anturassa haava, joten se ei  harmikseen päässyt tositoimiin.

Yello (Kelmi Hervoton Hepuli)

Kipinä (Ahmakulman Boogie Woogie)

Yarra (Cefeus Great Yarra)

Veljekset Kentsu ja Yarra (Cefeus Genius Ken ja Cefeus Great Yarra). Olipas kiva nähdä pitkästä aikaa myös Yarraa. Edellisviikolla nähtiin Ruotsissa veljeskatraan kolmas poika, Gorm.

Vierailevana tähtenä mukana oli nahkacollie Tara (Tanning Ultra Bra)

Lähes kaikki osallistujat ovat enemmän tai vähemmän sukua Kentsulle ja/tai Myralle. Aivan lähisukulainen oli tietenkin Kentsun velipoika Yarra. Ahmakulman B-pentueen isä on Tomppa (Cefeus Wauhti-Tom), jonka täti Myra oli. Olikin hauska huomata miten Kipinän liikkeistä ja ilmeistä tunnisti niin hyvin Tompan. :) Yellon isä on taas Voltti (Cefeus Volt), jonka täti Myra myöskin oli. Voltin omistaja Terhi poikkesi moikkaamassa meitä ilman koiria. Terhi perheineen asuu Saksassa, mutta sattui tulemaan juuri nyt sopivasti Suomeen lomille, niin ehdittiin treffata hänenkin kanssa. Nuukin äiti taas on Jilla (Cefeus Jillaroo), joka on isänsä puolelta sukua Myralle.

Rakkauslapset

Mun uusi koira syntyi viime sunnuntaina - 7-8 kuukautta etuajassa. :) Nämä pennut ovat todelliset rakkauden hedelmät, todellakin tarkoitettuja tähän maailmaan. Mutta aloitetaanpas alusta...

Tein "pentutilauksen" viime vuoden elokuussa. Tai silloin oikeastaan vahvistui pentueen isä, äidin olin valinnut jo aiemmin. Silloin ajankohdaksi sovittiin 2012-2013. Alkuvuodesta tarkensimme ajankohtaa. Narttu astutettaisiin loppuvuoden juoksusta, jolloin pentu olisi luovutuksessa maalis-huhtikuussa 2013. Kevätpentu ja koko kesä aikaa puuhailla pennun kanssa. Loistavaa! Mutta vanhemmat päättivätkin toisin...

Neljä päivää synnytykseen.

Q-reppanalla oli jo aika tukalat olot ison mahansa kanssa, mutta eipä se estänyt sitä ottamasta muutamia spurtteja. :)

Nartun kevään juoksu alkoi ja uros matkusti siksi aikaa pois kotoolta. Ne ovat siis saman perheen koiria. Juoksu loppui aikanaan, ja uros palasi kotiin. Narttu olikin alkuun kiukkuisen oloinen urokselle - turha liehitellä tätä tyttöä. Kului kolme päivää, ja sitten tapahtui yöllinen sala-astuminen, joka ei tosin jäänyt salaisuudeksi. Vahinko huomattiin, kun koirat olivat kiinni toisissaan. Nartulla oli ollut juoksu ohi jo viiden päivän ajan, mutta näkjöään se oli kehittänyt kiiman uudestaan, kun uros tuli kotiin. Astuminen tapahtui juoksun 27. vuorokautena.

Sinällänsä mitään vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan, koska kyseessä oli tosiaan suunniteltu yhdistelmä. Se oli vain suunniteltu seuraavaan juoksuun, mutta koirat päättivät toisin. Niinpä asialle päätettiin olla tekemättä mitään. Mitkä ovat mahdollisuudet raskaudelle, kun astuminen tapahtuu juoksun 27. vuorokautena ja vain kertaalleen? Nartulla on ollut yhdet pennut aiemmin, ja silloin astutukset tapahtuivat vuorokausina 11., 13. ja 15.

Onnistuin työntämään ajatuksen pois mielestäni. Mitäpä sitä miettimään, ennen kuin tietää jotain. Sen verran laskin, että suunnilleen juhannuksen aikoihin varmaan tietää jotain. Juhannuspäivänä sain tekstiviestin, jossa nartun kerrottiin lihoneen hieman epäilyttävästä kohdasta ja että se vietäisiin seuraavalla viikolla ultraan. Perässä seurasi kännykkäkuva selällään makaavasta nartusta, ja joo-o, kyllähän se mahan seutu näytti mielenkiintoiselta...

Seuraavana tiistaina ultralla nähtiin kahdeksan pentua! Rakkaudenhedelmät. <3

Ei sitten muuta kuin suunnittelemaan syksyn ohjelmistoa uusiksi ja sopimaan työnantajan kanssa osan kesäloman siirrosta syyskuulle. Mulla oli alkuun hieman vaihtelevat fiilikset. Ensin tuli tyrmistys, että onko tämä nyt oikeasti todellista. Myra oli silloin vielä hengissä, eikä mun suunnitelmiin ole koskaan kuulunut kolmea koiraa. Tosin tiesin jo silloin, että on hyvin epätodennäköistä, että Myra olisi keskuudessamme pennun luovutuksen aikaan. Ja jos olisi, niin sehän olisi vain järjestelykysymys. Kyse olikin lähinnä vaan siitä, miten mä olin ajatellut asioiden menevän. Aina ne vaan eivät mene niin kuin on kuvitellut. :)

Toisaalta tietenkin oli tosi iloinen ja innostunut fiilis. Jee, pentu tulee. Ja tässä tuli hyvin skipattua kaikki jännittävät vaiheet: koska juoksu alkaa, koska narttu astutetaan, tuleekohan se kantavaksi jne. Sai hypätä suoraan siihen vaiheeseen, että pennut syntyvät kolmen viikon kuluttua. Melko epätodellista.

Olin viime viikolla Ruotsissa ja kävin katsomassa mammakoiraa, joka oli val-ta-van kokoinen. Nämä kuvat ovat siitä neljä päivää ennen synnytystä. Laskettu aika oli tiistaina 17.7. Nartun omistaja esitti Q:lle toivomuksen, että tulisi sunnuntaipentuja - ja toive toteutui.

Kuulin jo sunnuntaina päivällä, että synnytys on lähellä. Kun sitten jonotin satamassa autolla laivaan pääsyä, tekstareita alkoi tulla melkeinpä sitä mukaa kun pentuja syntyi. Synnytys tapahtui melko nopeasti - niin kuin tämä koko kuvio on tapahtunut. Tämä on ollut sellainen tapahtumasarja, että on melkeinpä pakko uskoa kohtaloon. :) Nämä pennut on tosiaan tarkoitettuja tähän maailmaan, rakkaudenlapset. <3 Niitä on nyt viisi urosta ja kolme narttua.

Mulle on tulossa siis narttu, joten nyt mulla on kolme mistä valita. Alun perin nartun valinta oli enemmän järjen kautta tehty päätös, mutta nyt kun Myraa ei enää ole, niin nyt mä ihan ehdottomasti haluan nartun. Tuntuu muutenkin tosi kivalle, että se pentu tuleekin jo nyt, eikä vasta ensi vuonna. Eihän se missään nimessä Myraa korvaa, eikä ole tarkoituskaan. Sillä on ihan oma paikka mun sydämessä, kuten kaikilla muillakin mun koirilla. Mutta kiva saada silti muuta ajateltavaa ja puuhaa, ja sitä se pentu ihan taatusti järjestää mulle. Kivaa myös Kentsulle, että se saa koirakaverin. Mulla on vähän sellainen olo, että se kaipaa nyt sellaista.

Äitikoira on muuten yhdistelmästä, jota olin katsellut sillä silmällä, kun otin Kentsun. Silloin se tosin oli vielä ajatuksen asteella ja kävikin ilmi, että se toteutuisi vasta pitemmän ajan kuluttua. Siksi en jäänyt odottamaan sitä, vaan otin otin Kentsun, johon olen oikein tyytyväinen. Isäkoira on puolestaan Kentsun velipuoli - niillä on sama isä. Isän äiti taas on Myran isosisko. <3

Nyt pitänee nauttia hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta Kentsun kanssa, koska kohta alkaa hulinapäivät. :)

Thyndra (vasemmalla) on tulevan pennun isänäiti.

Q ja vuorokauden ikäiset pennut.

Cefeus-leirillä

Olin viime viikolla muutaman vuoden tauon jälkeen Cefeus-leirillä Ruotsissa. Leireilimme maanantaista perjantaihin. Vietin vielä viikonlopun Marian ja Peterin luona Tukholmassa. Lähdimme Kentsun kanssa sunnuntain iltalautalla takaisin kotiin.

Pia-kasvattajan autossa on ihan oma rekisterikilpi. :)

Leiri järjestettiin tuttuun tapaan Söderhamnissa, joka sijaitsee noin 300 km Tukholmasta pohjoiseen. Olimme Mohedin leirintäalueella ja käytössämme oli iso konferenssitalo. Talossa on useita huoneita majoituskäyttöön, yhteinen oleskelutila ja keittiö, suihkut jne. - sekä kuivauskaappeja, jotka tulivat todella tarpeeseen. Koko viikon nimittäin satoi. Pari ensimmäistä päivää satoi oikeastaan taukoamatta. Sen jälkeen oli aina hetkiä, jolloin oli ihan kivakin ilma. Mutta sää saattoi muuttua hetkessä kaatosateeksi.

Majoitustalomme. Edustalla porukkaa kokoontuneena ennen maastoihin lähtöä.

Aamupäivät kuluivat maastoissa. Hakuporukoita oli parikin kappaletta, jälkiporukoita yksi. Esineruutujakin tuli tehtyä. Iltaisin oli mun pitämä tokokurssi.

Kentsu sai ajaa joka päivä jälkiä. Emme ole juurikaan treenanneet tokoa SM:ien jälkeen, enkä saanut aikaiseksi treenata sitä leirilläkään. Jäljestys oli hauskaa vaihtelua. Kentsulle on tehty nuorempana melko paljon peltojälkiä, mutta metsässä se on harrastanut nuorempana ainoastaan hakua. Niinpä olikin mielenkiintoista katsoa miten se reagoi metsäjälkeen. Teimme sille jäljen ilman mitään avustuksia (namppoja tms.) ja laitoimme sinne heti keppejä. Ruotsissa on käytössä tunnarikapulat metsäjäljellä (tänä vuonna ne tosin taisivat muuttua luonnonkepeiksi), joten laitoimme niitä Kentsunkin jäljelle. Mulle kun oli ihan sama miten tehdään, kun en kuitenkaan aio kisata jäljellä. Sitten vaan koira liinaan ja katsomaan mitä se tekee - ja jäljestihän se. :) Jäljestäminen oli sille luontaista (kuten varmaan jokaiselle koiralle), mutta koska Kentsulla ei ollut mitään käsitystä siitä miksi me siellä metsässä oltiin, se teki jäljestystä itselleen, ei mulle, ja saattoi sujuvasti välillä vaihtaakin jälkeä. Se kuitenkin tajusi äkkiä, että kepit ovat merkityksellisiä, joten ne se kyllä nosti aika tunnollisesti. Mä yritin olla niin passiivinen kuin mahdollista itse jäljestyksen aikana (keppien kohdalla oli kyllä bileet), ja mun piti antaa Kentsulle aika paljon liinaa ja etäisyyttä. Se kun on tottunut tokossa työskentelemään enemmän yhdessä ja kysymään ohjeita, ja tässä oli tarkoitus, että se sai ihan itse selvittää tilanteen.

Cefeus Akilles esineruudussa pellolla.

Tokokentän laidalla.

Pia ja PimPim lähdössä jäljelle.

Jälkien vanhenemista odotellessa. Pöydän ympärillä on norjalaisia, italialaisia ja ruotsalaisia kelpieharrastajia, kameran takana suomalainen. Kansainvälistä meininkiä siis. :)

Italialaiset vierailijat tarjosivat yhtenä iltana erilaisia pastoja sekä italialaisia viinejä.

Illat kuluivat seurustellessa. Maria oli keksinyt iltaohjelmia, mutta sateisen kelin vuoksi niistä toteutettiin vain yksi koirien kanssa suoritettava kisa. Maahan laitettiin hurjat määrät tennispalloja, jotka kaikki olivat numeroituja. Jokainen lähetti vuorollaan koiran hakemaan palloja. Sen jälkeen laskettiin yhteen numerot, jotka palloissa olivat. Jos sai yli 21, tippui pois kisasta. Se joka oli lähimpänä lukua 21, pääsi aina jatkoon. Koirilla oli hauskaa pallojen kanssa. :)

Tennispallotaivas.

Yleisöä.

Leirillä oli mukana myös kaksi keskikokoista villakoiraa, jotka molemmat treenasivat hakua ja tokoa. Ruotsissahan pk-kokeisiin saa osallistua kaikki rodut, ja nämä villikset tosiaan kisaavat pk-puolella. Kuvassa Vilda-villakoira, joka oli oikein mainio pakkaus.

Kävimme Marian kanssa keskiviikkona Pian kotona moikkaamassa Quinciä ja Thyndraa (ja toki muitakin koiria). Pian poika Patric oli koiravahtina kotiin jääneille koirille. Thyndra on hiljattain täyttänyt 14 vuotta ja oli oikein pirteä. Se saa itse päättää milloin lähtee lenkille mukaan ja milloin jää kotiin hengailemaan, ja tällainen elämäntyyli eläkepäivillä on sopinut sille mainiosti. Ihana Thyndra on Myran isosisko, ja tytöt näyttävät tosi paljon samanlaisilta naamoista.

Ihana Thyndra. <3

Oli kiva nähdä sukulaiskoiria ja muitakin kelpieitä. Tässä muutamien kuvia.

Cefeus Shotokan Dan II asuu nykyisin Italiassa. Danin veli Roima löytyy Suomesta.

Italialaisilla oli kaksi muutakin koiraa, joista toinen on tämä Australian tuonti, Ringbarka Howzet Halfback. Heillä oli myös musta narttu Tanskasta, Skovgården-kennelistä.

Cefeus PimPim asuu Pialla. Tämä on Wildan tytär (Wildasta kuva alempana.)

Vilja puolestaan on PimPimin tytär. Viljan koko nimi on Cefeus Vilda Vilja II.

Cefeus Naska II asuu Norjassa. Naska on norjalaisen pariskunnan kolmas Cefeus-kelpie. Naskan yksi sisko ja veli löytyvät Suomesta.

Osca oli meidän kämppis. Oscan virallinen nimi on Cefeus Olympique Osca II, ja Oscan siskotyttö asuu Suomessa.

Meidän pojat. <3 Vasemmalla on Kentsun veli Gorm (Cefeus Goe Gorm), joka majailee Skånessa villakoiran kaverina. Keskellä on Kentsu (Cefeus Genius Ken) ja oikealla on Fang (Cefeus Fang). Fang on Kentsun ja Gormin velipuoli. Näillä kaikilla on sama isä, Jack.

Isä ja tytär eli Fang ja Tilda. Tildan oikea nimi on Cefeus Tilda II. Ruotsissa suositaan käytäntöä, että koiran kutsumanimi on sama kuin virallinen nimi, ja tämä kyllä kieltämättä helpottaa koirien tunnistamista eli nimen ja koiran yhdistämistä. :) Tildankin sisaruksia löytyy Suomesta, peräti puolet pentueesta (viisi koiraa) tuli Suomeen. Täällä alkaa olla jo aikamoinen Cefeus-jengi. Mun Myra oli ensimmäinen C-koira Suomessa.

Cefeus Eos

Cefeus Rhea II on Eoksen tytär. Rhean velipoika asuu Oulussa.

Cefeus Kim

Cefeus UA II - ja kyllä, koiran kutsumanimi oli UA. :) Kuva on otettu pimenevässä illassa, mikä ei oikein tee oikeutta mm. koiran kauniille tummanruskealle värille.

Kun lähdimme perjantaina treenien jälkeen leiriltä ajelemaan Tukholmaan, pysähdyimme matkalla Uppsalassa, jossa oli ollut koko viikon kestänyt agilitytapahtuma. Treffasimme siellä Pian tyttären Carron sekä pari Quincin pentua. Yllä olevan UAn siskoja siis.

Carron koira Lilja on nyt 8 kk. Virallinen nimi on Cefeus U and Me Lilja II.

Lilja

Cefeus Unix II

Kun pääsimme perjantai-illalla Tukholmaan, käytimme koirat rannassa kävelyllä. Fang ui koko rannassaoloajan taukoamatta, ei siis tullut välillä kertaakaan maihin, vaikka olimme rannassa melko kauan. Wildan ja Kentsun uimiset taas olivat kepinhakureissuja, joita K kyllä halusi monta monta peräkkäin. Välillä K veteli hullunrallia pitkin rantaa, kaiveli kuoppia ja riehui kuin mikäkin penneli. Ei siis kai ihme, kun eräs juhannuksena Kentsun nähnyt luuli, että K on seitsemän kuukautta, eikä vuotta. :) Kentsulla ja Wildalla oli ihan omat kuviot. Voi vitsi, että Kentsu nautti! Osin se päästeli menemään varmaan senkin takia, kun oli istunut lähes koko päivän autossa. Mutta osin luulen sen hyödyntäneen sen tilanteen, kun sillä oli taas koirakavereita. Veikkaan sen kaipaavan koiraseuraa.

Wilda asuu nyt jonkin aikaa Marialla, kun Quinci on Pialla. Wildan velipoika asuu myös Suomessa (suku on tosiaankin levittäytynyt tänne :)).

Lauantaina kävimme Tukholmankierroksella, jolla viihdyimme lähes kuuden tunnin ajan. Teimme siis kaupunkikävelyä koirien kanssa. Kävimme välillä syömässä ja muutamassa pubissakin tuli poikettua.

Fang, Wilda ja Ken

Isoveli ja pikkuveli - tai siis velipuolet. :)

Juoma- ja lepotauko. Fang ja Wilda.

Kentsu hyödynsi tauon päiväunilla.

Sunnuntaina oli vielä yksi koulutuspäivä Fangin pennuille. Kiva oli nähdä paljon kivoja kelpieitä ja sukulaisia. Kiitos Marialle ja Peterille majoituksesta! Tullaan joskus toistekin. :)


ps. Tämä ei nyt liity tähän millään tavalla, mutta tulipa mieleen laittaa tänne maininta tästä, mikäli tätä joku sattuu lukemaan. :) Lauantaina olisi mahdollisuus nähdä joitakin kelpieitä Lahdessa tokotreenien merkeissä, jos kiinnostaa. Ja jos joku kelpien omistaja haluaa mukaan treenamaan, niin tervetuloa. Menemme klo 10 Patomäen kentälle. Pitänee aloittaa jo oikeasti treenielämä. On ollut kiva pitää vähän taukoa tokosta, mutta nyt alkaa olla aika ryhdistäytyä tulevien kisasuunnitelmien takia. :)

Ikävä

Hain tänään Myran tuhkat. Voi gsus että mulla on sitä koiraa ikävä. ;(

Olen silti sitä mieltä, että ajoitus Myran lähdölle oli just passeli. Siitä jäi hyvät muistot, kun se oli vielä pirteä ja jaksoi hyvin. Toki välillä kävi mielessä, että olenko ihan hullu, kun olen siitä luopumassa, kun se oli kuitenkin vielä mielellään mukana kaikessa toiminnassa ja jaksoi edelleen lenkkeilläkin. Mutta jotain pienen pientä väsähtämistä oli välillä ilmassa, ja kun sen takajalat menivät jälleen astetta huonommiksi ja alkoivat olla suorastaan vaaraksi sille itselleen, en halunnut odottaa, että jotain ikävää tapahtuisi. Myra ei ollut ansainnut sitä. Niinpä tein päätöksen.

Olin aina luullut, että en kykene elämään sen tiedon kanssa, että koira lopetetaan jonain tiettynä päivänä. Niinpä olin etukäteen ajatellut, että vien Myrankin sitten joku päivä ex tempore. Nyt kun olin tehnyt päätökseni, en kuitenkaan tehnyt niin, sillä halusin meidän oman eläinlääkärin hoitavan Myran viimeisen matkan. Kun päätös oli tehty, jonkinlainen stressi katosi, kun asiaa ei tarvinnut enää miettiä. Mutta tilalle tuli surua tulevasta. Elimme ne muutamat päivät kuitenkin kuten ennenkin. Ainoa ero oli siinä, että lopun häämöttäessä tiedostin ihan joka ikisen viimeisen asian, minkä teimme yhdessä.

Kävimme viimeisenä iltana vajaan tunnin lenkillä. Kun Myra ravasi, se liikkui hyvin. Mutta kävellessä sen takajalat elivät omaa elämäänsä ja asentotunto oli selkeästi heikentynyt. Edessä olisi ollut takapään romahdus, jos sitä olisi jäänyt odottamaan - mutta mä en halunnut niin tapahtuvan. Myra sai lähteä vielä kun pystyi lähtemään arvokkaasti.

Nämä kuvat on otettu Myran viimeisenä iltana meidän takapihalta, jolla Myykky tykkäsi aina makoilla ja nukkua. Nurmikolle myös päättyi sen matka. Se kyllä vietiin eläinlääkärin luo, mutta en halunnut viedä sitä sisätiloihin, koska sitä jännitti aina niin paljon eläinlääkärissä. En halunnut, että sen viimeiset tuntemukset olisivat pelon ja jännityksen sekaisia. Niinpä Myra sai nukahtaa ulos, viereiselle nurmikolle. Kaikki tapahtui todella rauhallisesti ja hyvin, ja olen siitä todella todella iloinen. Samoin olen erittäin tyytyväinen siitä, että päätin antaa Kentsulle mahdollisuuden nähdä Myran viimeisen kerran. Myra ja Kentsu olivat niin läheisiä, että en halunnut Myran vain katoavan Kentsun elämästä. Uskon, että Kentsu kyllä ymmärsi tilanteen. Se haisteli todella tarkkaan viimeisen piikin pistoskohdan.

Voi vitsi mikä tyhjyyden tunne koitti Myran lähdön jälkeen. Oli aivan musertava ajatus, että en enää ikinä näe sitä. Onneksi en tiennyt etukäteen, miten kamalaa olikaan olla kotona, kun siellä ei ollut enää Myykkistä. Siitä luopuminen olisi ollut niin paljon vaikeampaa, jos olisin tajunnut millaisten tuntemusten kanssa jouduin painiskelemaan. Muualla olo oli ihan ok, mutta kotona oli ahdistavaa olla. Siellä oli niin hiljaista (oikeasti ei varmasti sen hiljaisempaa kuin muutenkaan) ja tyhjää. Miten ison osan se yksi pieni kelpie olikaan täyttänyt siellä.

Olin yllättynyt siitä miten vahvana tämä tyhjyyden tunne ja ahdistus iskikään. Eihän Myra ole kuitenkaan ensimmäinen koira, josta olen joutunut luopumaan. Mutta jotenkin tämä tuntui nyt erilaisemmalta. Ehkä Tacosta luopuminen tuntui osittain siksi erilaisemmalta, kun se oli ollut kuitenkin kipeä. Tai sitten tämä on vaan niin kamalaa, kun Myra on Myra. Ei ole toista Myraa, eikä tule. Se oli aikamoinen persoona. <3

Onneksi lähdimme muutama päivä Myran lähdön jälkeen Kentsun kanssa reiluksi viikoksi Ruotsiin, niin saimme muuta ajateltavaa. En olisi kestänyt olla kotona ehkä enää päivääkään. Viikon aikana sai sen verran etäisyyttä asiaan, että sen jälkeen on ollut hieman helpompaa alkaa rakentaa uutta arkea täällä kotonakin. Vaikka on täällä edelleen outoa ja tyhjää. Oili osasi kuvailla mun tyhjyyden tunteet tismalleen oikeilla sanoilla:

Mun kotoolta puuttuu vanhan koiran sydämen lämpö. <3