ALO1

Viime lauantaina oli The Päivä eli Ylvan ensistarttaus virallisessa tokokokeessa. Olin valinnut kisoiksi HSKH:n kokeen, koska tiesin minulla olevan hyvät mahdollisuudet saada kisapaikka, koska olen seuran jäsen (mulla ei ole mitään havaintoa siitä, miten vaikea on saada kisapaikkaa alokasluokkaan, mutta evl:ään se on välillä aika haastavaa). Lisäksi bonusta oli se, että tiesin kisapaikan lämpimäksi, jos vaikka olisikin säiden puolesta talvi (niin kuin nyt on ollutkin). Harmillista oli se, että treenikaverit olivat samaan aikaan Seinäjoella karsintakokeessa, mutta olihan meillä seurana maailman paras veikka eli Koodi, joka myös osallistui samaiseen kokeeseen. Kiitos vielä Teemulle meidän suorituksen videoimisesta.

Alokasluokkalainen. Tai siis ex-sellainen.


Treenit ennen koetta sujuivat kivasti. Tosin noin viikkoa ennen Ylva keksi ennakoimisen jäävissä. Olin just päässyt sanomasta, että onpas kummallista, miten se ei ole vielä tajunnut alkaa ennakoida jääviä. Muistan treenanneeni aika paljonkin Kentsun kanssa jäävien seuraamista niin, että liikkeenohjaaja huuteli käskyä ja K sai palkan, kun se ei reagoinut siihen mitenkään. Sellaisia treenejä ei oltu tehty Ylvan kanssa kertaakaan, kunnes ennakointi alkoi. Huvittavaa oli se, että juuri kun pääsin ihmettelemästä asiaa, niin heti seuraavassa treenissä Ylva aloitti ennakoinnin.

Hetkellisesti tuli blääh-olo, että pitikö sen alkaa just nyt. Mutta toisaalta tajusin ajankohdan olevan just passeli, koska vielä oli hyvin aikaa kertoa Ylvalle, että ennakointi ei ole toivottua, eikä sallittua. Ja se menikin äkkiä Ylvalle jakeluun. Sehän ei ollut sitä vielä vaan tiennyt.


Kepan harmaa kuono on sävy sävyyn takin kanssa.


Koe oli iltakoe, ja alokasluokan oli ilmoitettu alkavan klo 16. Olin paikalla vähän klo 15 jälkeen. Olin tehnyt etukäteen suunnitelman siitä, mitä teen missäkin järjestyksessä, koska otan koiran halliin jne. Niinpä ei tarvinnut sitä enää miettiä paikanpäällä.

Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 20 koirakkoa, ja meidän starttinumero oli 6. Olimme toisen paikallaoloryhmän ensimmäinen koirakko, mikä olikin vallan mukava paikka startata. Aivan mahtavaa oli se, että jokainen paikallaoloryhmä oli rauhallinen. Alokasluokan paikallaolot on jotenkin todella jännittävä asia, ja nyt kaikilla meni se onneksi hyvin.




Ennen paikallamakuun alkua kehässä kesti tuhottoman kauan. Ennen kuin kaikki pääsivät kehään paikoilleen, ennen kuin tuomari sai kerrottua sanottavansa, ennen kuin kaikkien luoksepäästävyys oli tehty (Ylva suhtautui luoksepäästävyyteen häiriötreeninä, eikä vahingossakaan katsonut tuomarisetää, kun sitä lääpittiin), ennen kuin kaikki olivat saaneet koirat taas sivulle ja otettua hihnat pois (jotka otetaan näköjään todella viime tipassa pois), niin siinä oli mennyt tovi jos toinenkin. Ollaan kyllä yritetty jonkin verran harjoitella viivettä ennen paikallamakuuta, mutta ei sitä koskaan jaksa noin pitkään hengailla, eikä muutenkaan saa luotua yksin samanlaista tilannetta. Niinpä huomasin siinä odotellessa, miten Ylva alkoi valahtaa passiivisuuden puolelle. Se alkoi reagoida siihen, kun kaikki kesti ja oli sen suhteen niin outoa. Mulla ei ole vielä keinoja, joilla puuttua asiaan kisatilanteessa. Ne laitetaan nyt työn alle. Näin ollen Ylva tarvitsi maahanmenoon kaksoiskäskyn. Se oli kyllä kontaktissa, mutta mitään ei tapahtunut, kun sanoin sille maahan. Ajatukset olivat osittain jossakin muualla. Toisella käskyllä se tipahti maahan ok. Itse makuu oli rauhallinen ja asento ryhdikäs. Perusasentoon Ylva nousi hyvällä pompulla ensimmäisestä käskystä.

Paikallaolon jälkeen palkkasin Ylvan, vein sen autoon ja tulin katsomaan loput ryhmät + ensimmäisen koirakon suorituksen, jotta näin liikkeiden lähtöpaikat ja pääsin kellottamaan kauan suunnilleen menee aikaa per suoritus.

Olin miettinyt etukäteen mahdollisia tapahtumia ja toimintamalleja, mitä kehässä saattaisi tapahtua, eikä mielessä ollut kovinkaan monia vaihtoehtoja peilaten siihen, miten Ylva on toiminut treeneissä, myös palkattomuuksissa. Mulla ei ollut käynyt mielessäkään se vaihtoehto, että se saattaisi tarjota passiivisuutta, ja ennen paikallamakuuta tullut nihkeys vaati siis pikasuunnitelman jatkoon. Ylvassa on kyllä toi ominaisuus olemassa, mutta se tulee esille äärimmäisen harvoin. Muun muassa noudoista kuumuminen saa sen helposti valahtamaan passiivisuuteen, jos sen antaa käyttäytyä niin. Muutaman kerran se on yrittänyt tarjota nihkeilyä muussakin tilanteessa, mutta olen päässyt katkaisemaan tilanteen välittömästi, jonka jälkeen se on taas oma aktiivinen itsensä.




Ennen omaa suoritusta teetätin Ylvalla kaukoja ja temppuina pakitusta ja kieppejä, joilla se aktivoitui kivasti. Kehässä se sitten olikin oma iloinen, aktiivinen ja tarmokas itsensä. Tosin liikkeestä maahanmenon lopun perusasentoon se tarvitsi taas kaksoiskäskyn. Se oli hyvin kontaktissa, mutta ajatukset olivat valahtaneet ilmeisesti hieman väärälle suunnalle. Veikkaan tämän olevan samaa oiretta mitä oli paikallamakuun alussakin.

Kaksoiskäskyt eivät ole (vielä) lukeutuneet meidän virheiksi. Mun teorian mukaan me ei olla vielä niin pitkällä koulutuksessa, että niiden kanssa olisi pitänyt painiskella. :) Eli olen pystynyt pitämään huolen siitä, että Ylvan vireystaso ja osaamistaso vaadittuihin tehtäviin suhteutettuna on sellainen, ettei kaksoiskäskyjä ole tarvittu. En myöskään aio ottaa tuosta sen kummempaa stressiä, mutta sain kyllä hyvää informaatiota, josta voi tehdä lisäsuunnitelmia jatkoon.

Kisakokemus oli oikein hyvä. Ylva oli pätevä pieni, ja suoritus mentiin läpi hyvällä fiiliksellä puolin ja toisin. Tavoite siis täyttyi täydellisesti. Tuomari kehui Ylvan seuraamista (se on munkin mielestä hieno :)) ja sanoi Ylvan olevan robootti. :) Mä päätin ottaa sen kohteliaisuutena - ja ehkä se oli sellaiseksi tarkoitettukin. :)

Yksi parhaimmista asioista tässä on se, että alokasluokka on nyt suoritettu. :) Aloinkin jo olla hieman kyllästynyt niihin liikkeisiin. Toki ollaan treenattu koko ajan evl:ää silmällä pitäen, mutta ihan viime ajan panostin enemmän alo-liikkeisiin. Ja kun tykkään mennä kokeeseen vasta sitten, kun koiran osaamistaso on vankalla pohjalla, niin onhan niitä liikkeitä ehtinyt treenata kyllästymiseen asti. Nyt saakin suunnata energiaansa muihin liikkeisiin, kivaa.

Täältä näkee meidän kisasuorituksen. Pisteitä kertyi kiltiltä tuomarisedältä 198 p.

Hurjan paljon onnea myös Koodille ja Charlotelle, jotka myöskin saivat sanoa heipat alokasluokalle tämän kisasuorituksen jälkeen! :)

Huuuuja Pylvis!

Räyh! Sanoo Kenneli.


Uutta vuotta!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Itse toivon sen olevan meidän osalta parempi kuin edellinen. Vuoden 2013 syksy ei lukeudu meidän parhaimpiimme. Oli paljon vastoinkäymisiä, huolta ja harmia. Päällimmäisenä mielessä Kentsun kasvain, joka onneksi osoittautui hyvälaatuiseksi. Tiedossa ei tosin ole, uusiiko se vai ei. Mutta yritän olla murehtimatta asiaa etukäteen. Lisäksi oli monenlaista muutakin huolta ja harmia - autokin antoi osansa, jopa niin useaan kertaan, että päädyin lopulta vaihtamaan sen. Nyt olisi toiveissa onnen kääntyminen, niin mielenrauhan kuin taloudenkin takia...

Ylva on parantunut hampaan poistosta erittäin hyvin. Oli jo oikeastaan samana päivänä sitä mieltä, ettei mitään ole tapahtunutkaan. Itse pääsin tänään eroon kipsistä. Käsi tuntuu oudolta ja heikolta, eikä se taivu yhtään mihinkään. Eli edessä on vielä jumppaamista, ennen kuin käsi palautuu ennalleen - tai edes lähelle sitä.

Ihan huoletta emme ole kuitenkaan uutta vuotta aloittaneet, sillä Kentsulla on ollut epämääräistä ontumista. Se alkoi vähän ennen joulua, ja se on mennyt ja tullut hyvin epämääräisesti. Välillä on selkeitä muutaman askeleen ontumisia, suurimman osan ajasta ei ole näkyvissä mitään oireita. Kentsu oli välillä levossakin, mutta nyt olen päätynyt liikuttamaan ja treenaamaan sitä ihan normaalisti ja katsoa tulevatko oireet esille. K on saattanut mennä tunnin lenkin vapaana viipottaen ilman mitään oireita, sitten se on näyttänyt siltä kuin tassuun olisi mennyt jotain. Tassun "putsaamisen" jälkeen se on jatkanut lenkkiä normaalisti ilman oireiluja. Eli usein se on ollut sen oloinen kuin se olisi astunut jonkun piikin tms. päälle. Ontuu silloin rajusti, pysähtyy ja nostaa tassun ilmaan. Olen yrittänyt tutkailla varpaita ja varpaiden välejä, mutta mun käsi ei taivu yhtään mihinkään, joten tutkailu on ollut ulkona enemmän anturoiden läpikäymistä sormin lääppimällä. Kerran mun sormeen osuikin muutama veripisara, mutta en valitettavasti pystynyt ihan täysin paikallistamaan, mistä kohtaa anturaa se tuli. Kotona olen käynyt varpaiden välit läpi taskulampun kanssa sekä leikannut vähäiset tassukarvat lyhyiksi - eikä mitään löydy mistään. Melko epämääräistä, joten ei auta kuin katsoa, mihin tilanne kehittyy.


c Maarit Karhu-Teiskonen - kuten myös kaikki
muutkin alla olevat kuvat.



Molemmat koirat kävivät vuoden alussa hieronnassa. Kentsu oli tavallista kamalammassa kunnossa ja saa uusintakäsittelyn tällä viikolla. Hieronnan yhteydessäkään ei oikein löydetty selitystä epämääräiselle epäpuhtaudelle, mutta jokin pieni reagointi saatiin kahdesta varpaasta. Mutta ei mitään niin selkeetä, jonka perusteella voisi ryhtyä toimenpiteisiin.

Ylvallakin oli jumeja, mutta ne aukesivat käsittelyssä hyvin. Y oli sen jälkeen aivan reporankana. En ole koskaan nähnyt sen reagoivan käsittelyyn noin. Se nukkui todella sikeästi heti hoidon jälkeen. Mietimme voisiko juoksu (eli hormonitoiminta) vaikuttaa tilanteeseen, koska aiemmin Y ei ole reagoinnut hoitoon tuolla tavalla.

Juoksupökät jalassa treenausta.

Pojat pääsivät p-oloihin herkkupepun viereen.


Ylvalla alkoi siis juoksu ennen joulua. Hyvä ajoitus, koska nyt se ehtii loppua hyvissä ajoin ennen meidän ekaa tokokoetta. Ylva on siis ilmoitettu kokeeseen. Olin ajatellut kisata Kentsunkin kanssa, mutta kun sillä alkoi ne epämääräiset ontuu - ei onnu -säädöt, niin päätin jättää kisat sen kanssa väliin. Saapa keskittyä pelkästään Ylvaan.

Ylvan osaamistaso on aika kivalla ja vankalla pohjalla, joten sen puolesta on kiva mennä kokeeseen. Toki eläinhän se vain on, joten mitä vaan voi sattua ja tapahtua. Mutta voin kuitenkin luottaa siihen, että Ylva osaa liikkeet. Tosin mun usko on saanut nyt pienen horjahduksen, kun Ylva on kahdessa treenissä tehnyt liikkeestä maahanmenossa istumisen. Kuulostaa toki hassulta alkaa tuosta vielä huolestua, mutta tunnen itseni ja saan kehitettyä tuosta vielä aikamoisen ongelman, jos en pidä itseäni nyt kurissa. Yksi kerta menisi vielä vahinkona, mutta toinen kerta pisti kyllä miettimään. Odotan kolmatta kertaa, ennen kuin alan "panikoitua". :) Ylva on ollut tosi hyvä erottelemaan jääviä, eikä yleensä koskaan mokaa niitä. Joten tarkkaillaan tilannetta ja yritetään olla tekemättä tästä ongelmaa.



Ylvan lempparipallo.



Ollaan päästy kivasti treenaamaan mun saikun aikana - niin halleissa kuin ulkonakin. Hiekkakentät ovat olleet aivan luksuskunnossa. Välipäivinä juhlittiin myös meidän taitavia treenikavereita. Ensin juhlistettiin Jessican ja Macin SM- ja PM-mitaleita. Herkuttelun jälkeen treenasimme Jessican hallilla kunnon kimppatreeneissä. Ihmisiä taisi olla 19, koiria reilu 20. Jakaannuimme kolmeen ryhmään, joten kentällä oli koko ajan kolme koiraa tekemässä jotain. Olipas hauskat häiriötreenit ja kiva treeniporukka. Nämä kuvat ovat niistä treeneistä, ja kaikki kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen.

Seuraavaksi juhlistimme Oilin ja Zipun SM- ja PM-mitaleita. On meillä taitavia ystäviä! Normitreenien lisäksi pöllöryhmä on päässyt taas vauhtiin. Treenasimme välipäivinä Vuokkosilla ja ensi viikonloppuna suuntaamme Heinolaan. Pöllöryhmä kokoontuu siis milloin missäkin päin Suomea, koska pöllötkin ovat sijoittuneet vähän eri puolille Suomea.


Juhlijat juhlatreeneissä.

Piilosta kuikuilijat.

Nyt totutellaan taas arkeen. Ylvalla onkin vähän taas tottumista, kun on saanut yli kuukauden ajan nauttia treenailuista ja lenkkeilyistä keskellä päivää - ja nyt on edessä tylsät yksinolot mun työpäivän aikana. Sääliksi ihan käy pientä. Vahinkoja välttääkseni Ylva saa luvan totuttautua takaisin arjen rytmiin omalla päiväselliosastolla eli laitan sen portin taakse huoneeseen, jossa ei juurikaan ole tuhottavaa. Jossain vaiheessa (kun juoksukin on selvästi ohi) Y vapautuu taas koko asuntoon Kentsun seuraksi. Jos luottoa löytyy... :)